Referoin ja suomennan tässä NextWebissä julkaistun artikkelin, joka listaa viisi kuuminta suomalaista teknologia-alan startuppia. 

Alussa on hämmentävä tilasto: Vaikka asukastiheys on EU:n matalimpia, on Suomesta tullut 10 prosenttia globaaleista startup exiteistä, mukaan lukien  menestystarinat Angry Birds ja Supercell. Nokian menestys 2000-luvun alussa nosti myös Helsingin pörssin indeksin maailman kärkikastiin. Miten on mahdollista, että näin pieneen maahan on kertynyt näin paljon teknologiatalenttia?

Suomen startup-skene on erittäin tiivis – The 2018 Global Startup Ecosystem report mukaan Helsingin startup ekosysteemin on maailman paras kun verrataan paikallista verkostoituneisuutta. Tätä ryydittävät lukuisat verkostotapahtumat sekä työpajat, jotka keräävät yhteisön säännöllisesti kokoon – omalla paikallisella tyylillä.

Esimerkiksi Polar Bear Pitching on selkeästi suomalainen luomus, jossa haastetaan startup-yrittäjät pitchaamaan avannosta käsin. Lämpötila skaalan toisessa päässä on Startup Sauna -yhteistyötila jossa kasvuyritykset(kuten Kiuas and Aaltoes) voivat hyödyntää toistensa resursseja saman katon alla. Suomalainen startup-ekosysteemi yhdistyy puolestaan globaaliin teknologia skeneen vuosittain järjestettävän Slush:n kautta, joka on Euroopan suurin verkostoitumistapahtuma startupeille ja sijoittajille.

Mutta onko tällä yhteisöllisyydellä oikeasti merkitystä? Tutkimuksen mukaan ne startupit joiden perustajien verkostoituminen on korkeammalla tasolla, omaavat myös korkeammat kasvuluvut niin työllistämisessä kuin myynnissä. Yhtälailla vahvemman yhteisöllisyyden tunteen omaavat ekosysteemit todennäköisemmin saavuttavat parempia tuloksia, jotka näkyvät myös tuloksessa, valuaatiossa ja exiteissä.  

Suomalainen startup-kulttuuri elää ja voi hyvin!

 

Kuumimpien eurooppalaisten start-upien valinta

NextWeb lähti yhdessä maksuteknologiayhtiö Adyenin kanssa etsimään lupaavimpia startuppeja suorituskyvyn, kasvun ja potentiaalin perusteella. Jokaisen maan top-5 pääsee mukaan Tech5:een – kuumimpien eurooppalaisten ja israelilaisten teknologia-startuppien yhteisöön. Tämän vuoden tulokkaat ovat mukana toukokuun 8.-10. päivänä järjestettävässä TNW-konferenssissä Amsterdamissa.

Suomalaisia yrityksiä seulottiin sadan hengen konsortion avulla, joka koostui sijoittajista, vaikuttajista, yrittäjistä ja asiantuntijoista ympäri Eurooppaa. Valituksi tulivat:

 

Zadaa – markkinapaikka-app, joka tekee vaatekaapistasi online-putiikin

Appin kautta voit sekä myydä että ostaa käytettyjä vaatteita toisten käyttäjien vaatekaapista. Juju on siinä, että Zadaa näyttää käyttäjälle vaatteita, jotka ovat juuri oikean kokoisia ja tyylisiä. Kuvaus, maksut ja toimituksen seuranta onnistuvat kaikki samalla appilla. Perustamisestaan 2015 Zadaa on laajentunut Ruotsiin ja Tanskaan – lähitulevaisuudessa kohteina ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen Saksan markkinat on jo avattu.

 

ICEYE – tarjoaa luotettavaa ja täsmällistä satelliittikuvaa niin kaupalliseen käyttöön kuin valtiollisille organisaatioille

ICEYE käyttää SAR-teknologiaa ja pystyy sen avulla monitoroimaan akuutteja asioita kuten laitonta kalastamista, öljyvuotoja, sulavia jäävuoria ja tulvia. Yhtiö julkaisi ensimmäisen mikrosatelliittinsa(maailman kevyin laatuaan) tammikuussa 2018 toisen 2018 vuoden lopulla. Tämä on todella kiinnostavaa kehitystä niin kutsutulla new space -alalla, jossa ICEYE on yksi edelläkävijöistä. Yhtiö on nyt kerännyt 65 miljoonaa dollaria rahoitusta ja aikoo hallita 18 satelliitin verkkoa vuoteen 2020 mennessä.

 

Happeo – yrityksesi yhtenäinen digitaalinen työympäristö

Yksinkertaistettuna se on yrityksesi pysyvä kotisivu – ainut selain-tabi, jonka tarvitset digitaalisia työkaluja varten. Työntekijät ovat yhteydessä postaamalla kanaville ja tekevät yhteistyötä runsaiden integraatioiden kuten G Suiten ja Slackin välityksellä. Sinun ei tarvitse erikseen avata Google Docsia vaan voit pysyä Happeon sisällä. Se on täysin responsiivinen ja pitää sisällään mobiili-appin, joten se on paikasta ja laitteesta riippumaton. Happeo on pyydystänyt jo yhtiöitä kuten Givaudan, BMW ja Randstand Sourceright ja kerännyt 8 miljoonaa dollaria viime vuoden myöhäisellä siemekierroksella.

 

Tespack – aurinkoenergialla toimivat laturit älylaitteille

Patikoijien ja festarifanaatikoiden on usein vaikea pysyä yhteydessä muuhun maailman ilman virtalähdettä. Tespackilla on ratkaisu. Yhtiö suunnittelee ja kehittää aurinkoenergialla toimivia reppuja ja latureita, jotka antavat virtaa älypuhelimille ja läppäreille. Jos et ole vielä nähnyt tuotetta, tulet varmaan pian näkemään. Tuotetta käyttävät armeija ja astronautit, mutta tuote löytyy myös Intersportista.  

 

GetJenny – tekoälyä hyödyntävä asiakaspalvelun chatbot

Asiakaspalvelu näyttelee osaa meidän kaikkien elämässä ja kaikki varmaan voivat olla yhtä mieltä siitä, että mitä nopeammin kysymyksiin vastataan, sen parempi. Tekoäly auttaa GetJennyä parantamaan koko asiakaspalvelukokemusta, mahdollistamalla yrityksille chatbotin käyttöönoton ilman teknologista osaamista. Chatbot on saatavilla yli 30 kielelle ja sen on todistettu olevan 2,5 kertaa alan standardia tehokkaampi. GetJenny keräsi juuri 2,3 miljoonaa dollaria siemenrahoitusta ja tekee yhteistyötä mm. Microsoftin, Salesforcen ja Slackin kanssa.   

 

– Mikko Sinivirta