ZADAA – muodin markkinapaikka

Osa lukijoistakin on saattanut törmätä mobiilisovellus Zadaan. Digital Fabric Oy on vuonna 2015 perustettu vahvassa kasvussa oleva helsinkiläinen teknologiayritys, jonka lanseeraama Zadaa on suurin suomalainen alustatalouden mobiilipalvelu, jota on koskaan onnistuttu rakentamaan kuluttajamarkkinoille. Zadaa on lanseerannut palvelunsa vasta kahteen maahan ja on jo luonut Pohjoismaiden suurimman muodin kauppapaikan puhelimeen. Vuoden jälkeen yhtiön perustamisesta palvelulla oli jo 20 000 käyttäjää, tällä hetkellä käyttäjiä on yli 150 000. Zadaan ansaintamalli koostuu palvelumaksuista, jotka syntyvät kuluttajien välisistä kaupoista.

Zadaa-alusta toimii muodin kauppapaikkana, joka auttaa käyttäjiä myymään ja ostamaan itselle sopivia vaatteita. Käyttäjädatan ja koneoppimisen yhdistäen Zadaa luo yhä tehokkaampia algoritmeja, joiden ansiosta vaatteiden palautusprosentti on vain 1,5 % (esim. Zalando n. 35 %). Zadaa aikoo yhdistää vaatekaapit ympäri maailmaa luoden maailmanlaajuisen kauppapaikan, jossa kuka tahansa voi myydä tuotteitaan omasta ”putiikistaan” käyttäen nopeaa ja luotettavaa logistiikkakoneistoa.

Yhtiön toimitusjohtaja Iiro Kormi sai tänä vuonna merkittävän kunnianosoituksen, kun amerikkalainen talousmedia Forbes nosti tänä vuonna hänet top 30:n tärkeimmän alle 30-vuotiaan verkkokaupan vaikuttajan joukkoon.

 

YHTIÖÖN SIJOITTANEITA MERKITTÄVIÄ SIJOITTAJIA

  • Pääomasijoitusyhtiö Super Hero Capital
  • Leena Niemistö (vuoden 2016 bisnesenkeli)
  • Juho Jokinen (MLQ Invest Oy) (enkelisijoittaja, Dingle Oy:n perustaja)
  • Umesh Gowda (enkelisijoittaja, tunnettu tekoälyosaaja)

(Tässä yleisöannissa osa nykyisistä sijoittajista sijoittavat lisää n. 450 000 euroa, joten yleisöantiin osallistuvilla on mahdollisuus merkitä Digital Fabric Oy:n osakkeita samoilla ehdoilla kuin ammattimaiset sijoittajat)

 

MARKKINAT

Alustatalouden trendi on juuri nyt kuumimmillaan, mutta se ei ole vielä täysin jalkautunut käytetyn muodin pariin. Kuten tiedämme, menestyneimmät ratkaisut ovat usein keskittyneet palveluiden välittämiseen, esimerkkeinä AirBnb ja Uber. Tästä johtuen Zadaan alustatalousratkaisu, jossa kuluttajat voivat välittää helposti ja turvallisesti fyysisiä tuotteita, on hyvin monia tahoja kiinnostava ratkaisu.

Vaatteiden second hand -markkina on 18 miljardin dollarin suuruinen ja sen on ennustettu kasvavan 11 % vuodessa. Toimialan kooksi vuonna 2021 on ennustettu 33 miljardia dollaria (Forbes 2017). Yhtiön näkemyksen mukaan realistinen markkinan koko voi olla jopa viisinkertainen ennusteeseen nähden, sillä potentiaali käyttämättömistä vaatteista vaatekaapissa luo täysin uuden markkinamahdollisuuden. Käytetyn muodin markkina ja käyttäjäkunta on niin laaja, ettei kierrätystä voi enää kutsua pelkäksi trendiksi tai ilmiöksi, vaan osaksi arkipäiväistä elämää.

 

ALAN ONGELMAT

Perinteisen offline- tai online second hand -toiminnan ongelmakohtia ovat logistiikka(myytävän tuotteen kuljetus), maksusuoritusten sopiminen, turvallisuus, tuotteen aitous ja sopivuus, ostajan löytäminen sekä myynnin vaivalloisuus.

Tästä syystä esimerkiksi suomalaisella kuluttajalla on keskimäärin noin 300 vaatetta kaapissaan (Aalto 2014), joista arviolta 10-20 % on vuoden aikana aktiivisessa käytössä. Loput 80-90 % jäävät vaatekaappiin käyttämättöminä ja hyväkuntoisina (Laitala 2014). Tämä vaatemäärä on täysin koskematonta markkinaa, sillä yksikään palvelu ei ole laajasti motivoinut kuluttajia sitä myymään.

 

RATKAISU

Ratkaisu on Zadaa. Palvelun nerokkuus on siinä, että tekoälypohjainen istuvuusalgoritmi yhdistää samankokoiset ja -tyyliset käyttäjät keskenään. Algoritmi pohjautuu tyylin ja fyysisen koon mukaan kerättyyn kuluttajadataan, jota koneoppiminen sekä tekoäly ratkovat. Täten jokainen Zadaan käyttäjä näkee uniikin itselleen räätälöidyn sisällön heti palveluun astuessaan.

Lisäksi kuluttaja ostaa toisilta kuluttajilta sekä myy omia vaatteitaan toisille kuluttajille käytännössä yhdellä napin painalluksella sijainnistaan riippumatta. Zadaa yhdistää useita eri logistiikkayritysten noutopisteitä yhdeksi isoksi maailmanlaajuiseksi toimitusverkostoksi. Tähän mennessä Zadaa Package on integroitu Matkahuollon, Postnordin, DHL Expressin, Deutshe Postin sekä DAO:n logistiikkaverkostoon. Liiketoiminta perustuu uniikkiin palveluun, jota ei ole tällä hetkellä saatavilla muilta alan toimijoilta.

Loppukäyttäjä hyötyy palvelusta ajan ja vaivan säästönä nauttiessaan turvallisesta ja itselleen sopivasta vaatteen toimituksesta. Lisäksi sekä säästetty että ansaittu raha motivoivat toimimaan jatkossakin aktiivisesti palvelun käyttäjänä. Monia motivoi myös ekologinen ja yhteiskunnallinen valinta.

 

NYKYTILANNE JA KASVUNÄKYMÄT

Suomen markkinakehitys osoittaa, että Zadaa olisi jo kannattava, mikäli se tyytyisi vain Suomen markkinaan. Palvelu on lanseerattu vasta Suomessa ja Tanskassa, mutta nyt kansainvälistyminen on vahvasti käynnissä ja yhtiö on menossa suurille markkinoille. Tavoitteena on vahva laajeneminen muualle Eurooppaan – ja sen jälkeen markkinajohtajuus globaalisti. Vuoden jälkeen yhtiön perustamisesta palvelulla oli jo 20 000 käyttäjää, nyt yli 150 000 käyttäjää.

Zadaan kyky tuottaa tarpeeseen perustuva palveluinnovaatio, kääntää se liikevaihdoksi hyvin pienillä resursseilla ja kasvaa nopeasti, kertoo markkinoilla olevasta suuresta kysynnästä sekä liiketoimintapotentiaalista. Zadaan kasvuvauhti on tällä hetkellä vahvaa, yhtiö välitti ensimmäisen miljoonansa (GMV) 19 kuukaudessa lanseeraushetkestä, toinen miljoona saavutettiin tämän jälkeen 5 kuukaudessa. Ennusteen mukaan seuraava saavutetaan 3 kuukaudessa. 2018 välitettyjen eurojen ennuste on yli 10 Meur. Ensimmäiseltä tilikaudelta 2016 liikevaihtoa kertyi 50.000€, 2017 se kasvoi lähes 300 000 euroon. Yhtiön nykydatan perusteella ja uusien markkinoiden avaamisella vuoden 2018 liikevaihtoennuste on n. 3,08 MEur.

Vuoden 2017 myynti Q3 ja Q4 on nelinkertaistunut vuoden 2016 Q3 ja Q4 myyntiin verrattuna. Käyttäjämäärä on kolminkertaistunut ja konversiot ovat tuplaantuneet. Nykyisen kehityksen perusteella odotettavissa on huomattavaa kasvua vuodelle 2018 pohjautuen toteutuneeseen nykydataan ja siitä muodostettavaan ennusteeseen. Yhtiö uskoo Saksan markkinoiden avauksen johtavan käyttäjämäärän ja liikevaihdon merkittävään lisäkasvuun.

Yhtiön tavoite on tuottaa miljardin euron GMV (bruttomyynnin volyymi) eli noin 200 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2021. Yhtiön skaalautuva ja kevyt rakenne mahdollistaa hyvän tuottomarginaalin. Tavoitteen mukaan 200 miljoonan euron liikevaihdosta voittoa tulisi 20 % eli 40 miljoonaa euroa, koska kiinteät kustannukset ovat matalat.

 

EXIT-SKENAARIOT

Yhtiön teknologian ja datan johdosta potentiaalisia suuria ostajia ovat isot vaatejätit, kuten esimerkiksi H&M, Bestseller, Zalando. Zadaan luomalla istuvuusalgoritmilla on potentiaali itsessään laskea verkkokauppojen palautusprosentteja sekä tarjota parempi ratkaisu kuluttajille ostaa itselleen sopivia vaatteita.

Yhtiön muina potentiaalisina ostajina saattavat olla myös online-verkkokaupat, kuten esimerkiksi Amazon ja eBay, tai datayhtiöt, kuten Facebook tai Google. Myös nämä yhtiöt ovat kiinnostuneita edellä mainituista asioista varsinkin datan osalta, jota ne voivat myydä edelleen mainostajilleen.

 

OSAKEANTI

  • Yleisöllä on mahdollisuus merkitä suoraan yhtiön uusia osakkeita hintaan 0,70 €/kpl.
  • Osake on B-Sarjan äänivaltainen osake, jolla on etuoikeus yhtiön varojenjakoon yhtiöjärjestyksen pykälän 4 mukaan.
  • Osakeannin enimmäismäärä on 4.000.000 €.
  • Tarjottava omistusosuus n. 31,6 %.
  • Yhtiön valuaatio ennen antia 8.653.190 € ja täysimääräisenä toteutuessaan 12.653.190 €.

 

RISKIT (huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä